Pitkästä aikaa! Tuli ikään kuin vahingossa pidettyä hieman blogitaukoa synttärijuhlintojeni ajaksi ja se taisi tehdä ihan hyvää kaiken kiireen keskellä 🙂 Torstaina valmistelimme pientä suolaista ja makeaa juhlintoja varten. Koska oma avokeittiö on sen verran pieni, levittäydyimme mielummin avomieheni työkeittiöön kokkailemaan:
Keittiö sijaitsee sen verran upeassa miljöössä, että oli pakko nappailla pari kuvaa kokkailujen lomassa. Ja harvoin sitä kokintakki päällään oikeassa keittiössä pääsee herkkuja laittelemaan! Toivottavasti vieraille maistui 🙂 Yksi illan menestyksistä oli ehdottomasti toisen synttärisankarin loihtimat macaronsit, jotka sananmukaisesti sulivat suussa!
Oi ihanaiset onnittelut 30-vuotiaalle kaunottarelle ja tervetuloa meidän hyvännäkösten kurppien remmiin ;D. Itselläni oli aluksi hieman kriisiä, mutta nyt on aivan mahtavaa olla tämän ikäinen. Olo on niin paljon varmempi niin oman itsen ja tekemieni valintojen suhteen kuin ennen – on ihanaa, kun ei tarvitse enää olla se epävarma (ja rahaton) parikymppinen.
Todellisuudessahan me ollaan ihan ipanoita vieläkin, sitä kurppaantumista voi pelätä vaikka sitten viiskymppisenä seuraavan kerran. 🙂
Voi kiitos Hannele!
Ja tuo on kyllä niin totta! Epävarmat kaksikymppiset ovat takana päin monellakin tapaa 🙂 Mutta kuitekin, 30-vuotias? Tuntuu oudolta, mutta ehkä ihan hyvälläkin tapaa..
Taivas, mikä paikka! Jos tuolla ei inspiroidu, niin ei missään. Lisäksi noi lamput, pöytä, tuolit… tahtoisin kaikki 🙂
Eikö olekin ihanan näköistä 🙂
Mä olen myös yhdeltä ammatiltani kokki. Opiskelin kokin paperit työn ohella, koulu on siitä armollinen että siellä kun vain käydään, eli eipä tarvi pahemmin kokeisiin lukea tai esitelmiä pitää. Itse ammattitaitohan tulee vasta koulun jälkeen ja se on multa jäänyt väliin.
Kun tein sitten valmistuttuani mm omia valmistujaisjuhlia, oli kokinpuku mulla automaattisesti päällä. Ja yhden näyttötyönkin tein ylioppilaisjuhlissa, sielläkin oli oma kokintakki päällä. Mullakin oli takissa kirjattuna oma nimi. Jotenkin se univormu tekee hommasta niin paljon arvokkaampaa. Juhlissani vieraat halusivat nähdä pukuni ja moni oli ihan suu auki sen nähtyään. Ihan kun vst pukua ei oltais nähty esim ravintoloissa, mutta se nimikointi tekee hommasta vaan aina paremman, henkilökohtaisemman.
Vaikka ei tässä mitään astronautteja olla, univormulla on kyllä kumma vaikutus, pakko myöntää.
Hehe, pakko sanoa, että se kokintakki päällään tuli kyllä aika pro olo, vaikka en kummoinen ruuanlaittaja olekaan 😀