Kivojen sisustusjuttujen sijaan taas ripaus arkielämää. En yleensä halua blogin puolella valitella asioista, vaan tämä toimii lähinnä mukavana pakopaikkana pitkänkin työpäivän jälkeen. Nyt vaan alkaa kevään kiireet kasaantua ja työpäivät venyä, eikä näin iltasella haluaisi enää konetta avata tai aivokapasiteetti edes riitäkään sen kummemman sisällön tuottamiseen. Phuh.
Mietinkin jo tässä aikaisemmin, että voisin toteuttaa taas Päivä Charin kanssa -tyylisen postauksen, mutta arkipäivänä siitä varmasti tulisi kovin tylsä semmoinen (töitä, töitä, töitä, blogia, nukkumaan -tyyliin). Ehkä kuitenkin koitan ensi viikolla kiikuttaa kameraa mukanani päivän verran 😉 Ja onneksi puurtamisen vastapainoksi on ihania illanviettoja rustattu kalenteriin. Tsemppiä!
Emppu says
Hejj, samojen asioiden kanssa painitaan täällä ruudun toisellakin puolella, joten “ripaus arkea” ei häiritse ollenkaan 🙂 Päivä Charin kanssa olisi mukavaa luettavaa kyllä ja ajattelin, olisiko sinulla – vaikka siinä yhteydessä – kertoa jotakin myös päivätyöstäsi? Tietysti ymmärrän, että aika tiukkoja rajanvetoja sen suhteen on tehtävä, mutta jospa jotakin?
Tsemppiä kovasti kuitenkin ja jaksamista! 🙂
Pirjo says
Päivää Charin kanssa odotellessa kysäisen noista silmälasikehyksistäsi. Ne ovat ilmeisesti Pradan, mutta mikä malli (tarkemmin).
Char says
Hei Pirjo. Pradathan ne ja PR01L-7N6 mallia:
http://www.lensway.fi/frame/prada/PR01L-7N6
Tein postauksen lukulaseistani aikoinaan:
http://charandthecity.indiedays.com/2011/08/26/uusin-asusteeni/
Tuija says
Hyvä blogikolleegani!
Tänä päivänä sisustusblogeissa esiintyy paljon samoja kalusteita ja sisustusesineitä,vaikka maailma on pullollaan toinen toistaan kauniimpia, vähemmälle huomiolle jääneitä kalusteita. Päädyin laatimaan haasteen, jossa toivoisin haastettavan nostavan esille yhden tälläisen “unohdetun”, hänen mielestään upean esineen, valaisimen tai kalusteen, niin upean, että se ansaitsisi nimikkeen “maailman kaunein esine”. Haastoin sinut mukaan ja toivon, että esittelet meille esineen, jota kauniimpaa sinusta ei ole olemassa. Postauksen ja haasteen tarkemmat tiedot löydät blogistani
http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/2013/04/manifesti-maailman-kaunein-esine.html
Kiitos jos haluat ja viitsit osallistua. Odotan mielenkiinnolla, millaisia kaunokaisia haastetut esittelevät!
Kivaa torstaita!
-tuija-
Sari says
Hej,
joo, gör det, alltså en “min dag” in bilder-grej! Tack för en härlig blogg.
Marja says
Kuulostaa niin tutulta täälläkin… juurikin eilisiltana yritin sopia treffejä hyvän Hesassa asuvan ystäväni kanssa – todetakseni, että kalenteri on täynnä kesäkuun puoliväliin saakka! Muu vuosi eletään meidän perheessä hiljaiseloa, keäällä kalenteri aina täyttyy – tarjolla tyttären tanssikisoja ja näytöksiä (ja reenejä), yksi maratonreissu, pari bloggaritapaamista, muutama konsertti… Mutta onneksi pidän kiireestä! Tosin en siitä, etten ehdi kommentoida muiden blogeihin yms. mutta no can do.. kesällä mulla on jälleen aikaa kommentoimiseenkin 🙂
Niin ja olisi oikein mukavaa viettää päivä Charin kanssa 🙂
Sirkka says
Arkiasiaa postaus olisi kiva – kevyet blogit ovat yleensä hauskaa luettavaa mutta tasapainon vuoksi mielenkiintoisempaa nähdä se bloggaajan arkisempi puolikin ja ripaus todellisuutta.