Borta bra, men hemma bäst! Ihan mielettömästä reissusta on kotiuduttu ja vaikka kotiinpaluu aina kirpaisee, on kyllä ihana olla kotosalla ja nukkua yöunet omassa sängyssään. Kainaloon pääsi myös hoitopaikasta kotiutunut Enni (joka muuten voi kohdunpoiston jälkeen oikein mainiosti!), jonka pieni pää juuri ja juuri erottuu valkoisesta petauksesta:
Sain myös vihdoinkin raahattua matkalaukun eileniltana töistä kotiin, niin ja otin samalla hieman työtehtäviä hoidettavakseni näin viikonloppuaamuksi. Mutta ei se haittaa, kun ne kerran voi hoitaa pyjama päällä 😉 Simply White -merkkinen paituli on muuten uusi, Gauhar-nimisestä, maailman sympaattisimmasta verkkokaupasta yhteistyön merkeissä saatu!
Latailin myös koneelle viimeiset matkakuvat, ja vielä olisi pari matkapostausta tulossa, vaikka ne varmaan kohta alkavat tulemaan korvista ulos. Mutta ei hätää, tässä juuri palailen tylsään arkeen ja kohta bloginikin siitä täyttyy, kunhan ensin viimeisistäkin lomafiiliksen rippeistä on nautittu!
Näissä varsin leppoisissa tunnelmissa lauantaiaamumme on kulunut, hieman univelkoja pois nukkuessa ja auringonvalosta nauttiessa. Koirakin hakeutui auringonsäteiden perässä loikoilemaan, lämmitti oikein mukavasti ikkunankin läpi.. Kova ikävä on pientä ollutkin ja tekisi mieli halailla toista kokoajan!
Anitta says
Ihania kuvia Nykistä, odotan innolla loppuja kuvia! Olen käynyt kerran, kaiholla katselen kuviasi. Ja Enni on niin suloinen…
iidam says
Ihana Enni <3 Ja ihania kuvia! 🙂
Sanna says
Ihana Enni <3 <3 Mullakin on Maijaa aina hirveä ikävä kun on pois…
Heidi says
New Yorkin kuvia ei voi koskaan katsella liikaa! Ja kaikki jutut ovat tervetulleita, vaikka kaupunki onkin itselle tuttu muutaman reissun myötä. Ja taas olisi yksi haaveissa/suunnitteilla 🙂
Lanttuleikkuri says
Nykistä ei milloinkaan voi tulla liian paljon postauksia. Lisää kuvia vaan sivuille, kiitos.
Ihanaa että pieni voi hyvin.
Emppu says
Reissukuviin ei kyllästy ikinä, eli lisää vaan niitä! 🙂 Tietty niissä on aina se vaara, että oma matkakuume vaan kasvaa ja kasvaa, mutta silti kauniita kuvia ympäri maailman on ihana katsella. Ja tietty myös kuvia suloisesta Ennistä! <3
TiiaM says
Enni on niin suloinen! <3