Noista ruokapöydäntuolien mietinnöistä tuli mieleen esitellä myös pikaisesti hieman avokeittiötämme, sillä se on auki olohuoneeseen, joten tuo ruokailuryhmä jää sopivasti niiden kahden välimaastoon. Avokeittiö on oikeastaan ennen ollut pieni, ahdas ja pimeä keittokomero, jota entinen asunnon omistaja on seiniä ja kattoa myöten purkanut, lopputuloksena varsin avaranoloinen tila (tilan yläosaa näkyy hieman Astiat -postauksessa):
Kodinkoneet kuten jääkaappi, pakastin ja astianpesukone ovat integroituja, ja muutenkin tila on kovin simppeli: valkoiset kaapinovet, yksinkertaiset vetimeet ja parasta taitaa olla tuo taustalasi, niitten perinteisten kaakeleiden tilalla:
Taso taitaa olla ainut, jonka vaihtamista mietin, mutta sekin tuntuu kovin turhalta, kun aivan upouusi on.. (Eikä se avomieskään ajatuksesta innostunut!). Niin ja joo, ne on sitten meidän tiskit jotka on piilossa tuolla patakintaan takana 😀 Yritin olla ottamatta lähikuvaa!
Kokonaisuuskuvaa tulee varmasti myöhemmin ja pientä maalausprojektiakin olisi tiedossa, kunhan niin pitkälle ennätän 😉 Eli kaikki ei tosiaan vieläkään ole valmista, mutta mikäs sen mukavempaa, kuin puuhastella kotona, huone kerrallaan.
Knäppte några bilder på vårt öppna kök, nu när det var tal om matbordsstolar & co. För lilla kökshörnan är nämligen öppen till vardagsrummet, så matbordssättet kommer mitt emellan dem. Och egentligen har vårt kök förut varit en trång, liten och mörk köksvrå, som förra ägaren renoverat om till ett öppet och ljust utrymme, som dessutom fungerar bra. Utseendemässigt är det väldigt simpelt: vita skåpdörrar, glasskiva som bakgrund samt integrerad frys, kylskåp samt diskmaskin. Det ända jag skulle ha lust att byta är bordsskivan, men det känns så onödigt, när det är splitterny.. Men ja, helheltsbild får ni se en annan gång, då utrymmet är mera färdigt 🙂
Padmerine says
Alku näyttää jo erittäin lupaavalta, ihana keittiö!! 🙂
Char says
Voi kiitos Padmerine 🙂 Toivottavasti loputkin miellyttää, iiks!
-I- says
Oih, kauniilta näyttää teidän keittiössä! Tykkään kovasti sun sisustustyylistä ja odottelenkin jo innolla lisää kuvia uudesta kodistanne 🙂 Taustalla olen jo pidempään ihanaa blogiasi seuraillut!
Char says
Oo, ihana kuulla I 🙂 Ja ihanaa, että jätit linkin, niin pääsin myös ihailemaan sinunkin sisustusjuttuja blogiisi!
Katya says
IHANA keittiö! Just tasan sellanen, minkä iteki haluaisin! 🙂
Char says
Oo!
Anni says
Todella kaunista, tuolla on varmasti mukava laittaa ruokaa. 🙂
Voisitko muuten kertoa Ennin pentu ajasta, miten nopeasti oppi sisäsiistiksi, oliko silloin duracell-pupu vai yhtä rauhallinen neiti kuin nytkin ja yms? Olisi todella kiva kuulla. 🙂
Ihanaa kesän alkua sinne teille.
– Anni
Char says
Apua, Ennin pentuajasta on jo reilu 5 vuotta, joten hieman alkaa jo ne ajat hämärtymään, esim. milloin sisäsiistiksi oppi.. Muistan sen, että Enni tuli meille talvella kun oli paljon lunta, ja keväällä pieni hieman panikoi kun lumet suli, että minne sitä nyt pissaisi. Veti aina kovasti lähimmälle lumiläntille 😀
Ja Enni on pennusta asti ollut kovin rauhallinen tyttö (hieman arkajalka sivusta katselija, mutta tuttujen kesken hieman riehuukin “Ennimäisellä” tavalla, eli ei kovinkaan hurjasti). Ei ole koskaan mitään tuhoja tehnyt, mitä nyt kerran hampaidenvaihtoaikana erästä kirjahyllyn alareunaa kokeili 😀 Mutta enemmän sellainen taivaanrannanmaalari luonteeltaan 🙂 lelutkin on ihan priimakunnossa vieläkin!
Ja sitä samaa sinullekin 🙂
Sade says
Minulla myös kohta viiden vanha cottoni-uros, joka on ihanan rauhallinen koira.
Innostuu helposti muista koirista (ei ole siis arka), ja leikkiessä riehuu ihan täysillä, mutta muuten on todella rauhallinen ja helppo koira.
Lähes sisäsiisti se oli jo luovutusiässä kun tuli meille, mutta toki täysin sisäsiistiksi oppiminen kesti hetken. (Sanomalehti ja matto meni usein sekaisin :DD)
Cottonit on siitä mukavia, että ovat kyllä seurallisia ja leikkikaverin niistä saa aina, mutta muuna aikana ovat helppoja ja rauhallisia. Kaveritkin sanonut aina, että ihan täydellinen koira, kun illanistujaistenkin aikana ei koskaan riehu tai mitään, vaan makoilee nätisti vuorotellen kaikkien jaloissa. 🙂
Ja minun pikkunen ei ainakaan ole koskaan tuhonnut mitään. Jotain pehmoleluja mennyt vetoleikeissä rikki, ja kynnen jäljet näkyy ulko-oven karmissa (raapii sitä kun kuulee että joku tulee kotiin) mutta muuten kaikki ehjänä. Kerran varasti nahkakengän, ja luulin jo että se oli menetetty kenkä, mutta meidän kovis olikin protestina vetänyt siitä vain nauhat irti 😀 Ja suurin “pahanteko” mitä hän keksii (jos joutuu olemaan yksin kauan ja hermostuu) on nenäliinojen silppuaminen 😉
Kati/Hus nummer nio says
Toimiva ja kaunis keittiö! Ja ainakin kuvissa nuo tasot ovat ihanan väriset.
Mukavaa keskiviikkoa sateisesta Malmöstä!
Char says
Voi kiitos Kati! Ja mukavaa illanjatkoa vielä aurinkoisesta Helsingistä (huomiseksi luvattu ukkostakin..)
hanneleh says
teillä aika samannäköinen keittiö kun meidän 2009 valmistuneessa kodissa. Tuo taso tietty itseänikin häiritsee kun maku muuttunut, mutta menee kun vasta 3v vanha talo kyseessä ja tason vaihtaminen on helppoa.
Char says
Totta, onneksi on vain tasosta kyse, eikä sen suuremmasta 🙂 ehkä mekin, hmm..
Mape says
Kaunis keittiö <3
Char says
🙂
Iisa says
Näppärän näköinen pikkukeittiö!
Char says
Toimii kyllä oikein hyvin 🙂
Celina says
Oikein kaunis on keittiönne 🙂
Char says
Voi kiitos Celina 🙂
Tiia says
Tuollaisen keittiön minäkin joskus haluan itselleni 🙂
Char says
Oo, ihana kuulla 🙂
Nina says
Tää on taas niin tätä: olen joskus vannonut SUUREEN ääneen, että valkoista keittiötä ei sitten tule! Kuinka ollakkaan, kun se nyt sitten miellyttääkin harmoniallaan silmää. Toisaalta voin muistutella itselleni, että olen sellainen sotkupetteri, että valkoinen sinänsä on hasardi väri yhtään millekkään, mihin minä voin päästä koskemaan. 🙂
Tykkään suuresti taustalasista kaakeleiden sijaan! Ihana ja raikas!
xoxo Nina
Char says
Hehe, no onneksi valkoista on lähinnä vain kaapinovissa, välitila on lasia ja taso laminaattia, eli kestaa sotkuja hyvin! Ja taustalasi on kyllä minunkin suosikki, oikein mahtava ratkaisu!
CristiinaM says
Oi, oikea unelmakeittiö!! Täytyypä pistää muutama inspiskuva talteen 😉
Char says
Hihi, siitä vaan 🙂 kiva jos kelpaa!
V says
Tehokas tila!
Onko muuten taustan lasi kirkas vai ns. maitolasi ?
Char says
Päälipuoli on kirkasta mutta lasin tausta on ihan peittävä valkoinen 🙂 ja oikein tehokkaasti kyllä käytetty meidän pienet neliöt!
Niitty says
jos taso häiritsee, laita se työlistalle viimeiseksi. Kun kaikki edellä mainitut on tehty, mieti silloin vielä kerran. Sut tuntien lista liikkuu normitahtia nopeammin.
Teillä on kuitenkin tosi kaunista, hyvällä maulla sisustettu ja voin kertoa että sua jää aina vaivaamaan toi taso.
Mutta vastahan te muutitte, laita nyt partsi kuntoon ekaks ja listan hännille toi taso.
Char says
Hehe, mun listat liikkuu joskus supervauhtia, mutta edellisessä asunnossa jäi kyllä pari juttu häiritsemään, esim. avokeittiön taso, eli ehkä se olisi aika pistää kondikseen sitten tässä asunnossa 🙂 Ja parveke ehdottomasti kuntoon, pähkäilen vieläkin niitten hitsin kalusteiden kanssa.. 😀
Trina says
Upean näköinen, miten edelliset asukkaat ovatkin valinneet noin tyylikkäät ratkaisut:). Millaisesta tasosta sitten haaveilisit tilalle?
Todella kaunis ja ihania yksityiskohtia! <3
Char says
Oo, ihana kuulla Trina! Mekin tykästyimme moneen edellisen asukkaan (nuori mies lisäksi) tekemiin valintoihin 🙂 Mutta tason haluisin vaihtaa johonkin mustahkoon, tai johonkin, hmm..
Sade says
Todella kaunis ja toimivan näköinen pikkukeittiö! 🙂 Tiskikone (jota siis tiskeistä päätellen ei ole?) olisi kyllä asia jota omistusasuntooni ehdottomasti hankkisin. Helpottaa arkea ja auttaa avokeittiötäkin pysymään siistimpänä kun tiskit ei kasaannu päivän mittaan kaikki esille.
Haluaisin myös tietää onko maitolasia vai kirkasta tuo tausta? Lasinen tausta on itselläkin ehdottomasti “dream kitchen” kansiossa, en ole suurikaan kaakeleiden fani. Tuollainen luonnonkivitausta jota monissa lehdissä ja sisustuskuvissa näkee myös houkuttaisi, mutta koska sen puhdistaminen on mahdotonta, se vaatisi myös jonkin lasin eteen –> ei olisi enää hyvännäköinen.
Char says
Tiskikone kyllä löytyy, mutta tämä laiskamato ei jaksanut sitä tyhjentää, joten päivän tiskit jäi altaaseen hetkeksi loikoilemaan 🙂 Ja totta, ilman tisikonetta en kyllä eläisi! Minulla oli jopa miniyksiössäni tiskikone, mutta ei uunia 😀
Ja lasin tausta on peittävän valkoinen, mutta on päältä kirkas (onkohan se sitten maitolasi?). Ja tämä olisi kyllä oma valintanikin, oikein pelkistetty, moderni ja helppo putsata!
Elina A. says
Heippa!
Teidän keittiössänne pyöreän altaan suojana on lasinen(?) levy, onko se teetetty siihen erikseen? Meillä kun on pulmana juuri kyseinen allas tai oikeastaan sen ympäristö. Vesi roiskuu suoraan altaan ympärille eikä edellinen asukas ole siihen hommannut minkäänlaista suojaa. Tiedätkö onko mahdollista lisätä levy näin jälkikäteen..?
Char says
Heippa Elina! Voi ei, meillä ei ole mitäään pesualtaan suojana, vaan pelkkä altaan reuna (se on hieman leveähkö?), mutta muuten ihan laminaattitasoa ympärillä.. Vai tarkotatko tuota välitilaa? Siinä on lasilevy, joka on kyllä varsin näppärä 🙂
Elina A. says
Ai joo, eipä olekkaan nyt kun tarkemmin katsoo :/ 😀
Meillä ne altaan reunat ei tahdo riittää kun hanakin on “perus”-mallinen.. Luulen että meidän keittiön on suunnitellut henkilö, joka ei paljon keittiössä puuhastele. Näin lapsiperheen arjessa ainakin huomaa jos joku ei ole käytännöllinen 🙂
Char says
No voi äh, harmin paikka. Olisikohan se itse hana sitten vaikea vaihtaa?
Linnea says
Ihana keittiö. Ihana valkoinen rätti. Onko se Ric-merkkinen? Miten saat sen pysymään valkoisena?
Char says
On Ric, ja ei se ole kovinkaan valkoinen enää 😀 Toimii pöly/mururättinä ja toinen tiskirätti sitten ihan sotkuisemmille..
Stina says
Du har så höga krav. Ni borde kanske ha köpt en orenoverad lägenhet så du skulle ha ha haft fler projekt att renovera. Då du har så god smak och aldrig blir ett projekt helt färdigt för smak och designstilar ändras med tiden.
Char says
Det skulle vara min högsta dröm att köpa en orenoverad, oj oj! Men tyvärr så är det inte hans dröm, men kanske sen nångång 🙂
Anttis says
Hyvältä näyttää. Tykkään! 😀
Terhi says
Hei! Olemme suunnittelemassa pienimuotoista keittiöremppaa ja muistin tämän postauksesi avokeittiöstänne. Keittiömme on vain muutaman vuoden vanha, joten lähinnä yritämme tuunata tylsästä “peruskeittiöstä” vähän kivempaa. Ajattelin kopsata mahdollisesti tuon hauskan taustalasi idean. Suhtauduit vähän nihkeästi tasoonne ja koska makusi on hyvä (ja keittiönne kovin samanlainen kuin meidän), haluaisin kysyä millaisen tason laittaisit jos sitä lähtisit vaihtamaan?
Kiitos mukavasta blogista, täältä on aina hyvä tulla etsimään sisustusinspiraatiota 🙂
Char says
Hei Terhi! Voi kiitos kommentistasi ja sanoistasi, ihana kuulla, että täältä löytyy inspiraatiota sisustukseen!
Meilläkin tosiaan aika peruskeittiö, jossa pidän sen pelkistetystä ilmeestä, valkoisista kaapinovista, integroiduista kodinkoneista (Jääkaappi, pakastin, astianpesukone) ja käytännöllisestä taustalasista.
Miinusta saa tasosta, joka on harmahtavan ruskea laminaatti. Laminaatissa ei sinänsä ole vikaa, kovin huoleton on, mutta jos mahdollista, haluaisin vaihtaa ihan harmaanväriseksi. Toisaalta unelmoin ihan mustasta kivitasosta taikka kokovalkoisesta:
http://pinterest.com/pin/59954238759663176/
Tsemppiä keittiöprojektiinne, siitä tulee varmasti ihan mahtava!
Terhi says
Kiitos vinkeistä. Mietin itsekin tuota kokovalkoista, mutta harmaa voisi tuoda kivaa ilmettä. Kiitos! Katsotaan millainen tuunausprojektin tulos on 🙂