Jos kerran Egyptiin matkustaa, on kyllä pyramidit käytävä katsomassa, ovathan ne yksi maailman ihmeistä. Joten marssimme erääseen pieneen paikalliseen matkatoimistoon kyselemään matkustusmahdollisuuksista, ja sieltä meille sopiva retki löytyikin (ja varsin hyvään hintaan!).
Näin eräänä aamuyönä istahdimme bussiin ja suuntasimme yön pimeydessä aseistettujen vahtien kera kohti Kairoa. Yöllisen ajomatkan aikana pysähdyimme keskelle ei mitään ja pääsimme kokemaan pari erittäin epämiellyttävää käymälää, mutta saavuimme ehjinä perille aamukoitteessa, vain kankut hieman puutuneina 500 km mittaisesta ajomatkasta. Ja kyseessä on juuri se aamu, jona edeltävänä iltana yli 70 henkeä oli kuollut jalkapallomellakoissa ja pientä hulinaa näkyi kaduilla vielä aamullakin..
Tämä Afrikan suurin kaupunki oli kovin likainen – joet pursuivat jätteistä, kaduilla poltettiin roskia, talot olivat ränsistyineitä ja liikenne kaoottinen.. Ilma tuntui kovin sumealta ja harmaalta koko kaupunki näyttikin Niiliä pitkin seilatessa:
Juu, tuossa joessa ei tekisi mieli uida ei. Mutta ne pyramidit, oh, niihin palailen seuraavaksi 😉
Om man nu en gång reser ända till Egypten, så måste man ju se pyramiderna med samma, de är ändå ett av världens under! Så en dag besökte vi en liten lokal resebyrå och hittade en dagsresa som passade oss. Mitt i natten (just då när över 70 pers dött i fotbollskravaller) hoppade vi i en buss med beväpnade vakter och åkte 500 km upp till Kairo. En storstad, som låg i dimma (eller i rök från skäp de brände på gatorna..). Grått och rätt så förstört såg det iaf ut då vi åkte ner längs med Nilen. Men pyramiderna ja, det får ni höra till nästa om!
Laura H says
Heh, kiva lukea näitä sun Egyptijuttuja! 🙂 Tulee mieleen oma loma Hurghadassa muutaman vuoden takaa. Mekin käytiin Kairossa ja hommasimme retken jostain paikallisesta matkatoimistosta. Meidän retkemme vain alkoi sillä että ensin ajelimme useamman tunnin pikkubussilla ympäri Hurghadaa hakien muutaman muun turistin kyytiin ja odotellen bussia. Bussin piti olla ilmastoitu ja ties mitä hienoa. Yhtäkkiä meidät laitettiinkin istumaan ahtaasti johonkin bussiin, joka oli kaikkea muuta kuin ilmastoitu ja täynnä paikallisia. Jos ei olis ollut poikaystävää mukana niin olis saattanut pelottaa. Hetken ajelimme paikallisten mukana ja jossain vaiheessa vaihdoimme sitten siihen ilmastoituun kunnon bussiin jolla matka pitikin tehdä. En nyt muista yhtään oliko meillä aseistettuja vahteja mukana mutta onneksi kaikki päättyi hyvin. Matka takaisin oli jo miellyttävämpi koska ei tarvinut kokea uudelleen sitä tunkkaista paikallisbussia 😀
Olimme silloin Aurinkomatkojen matkalla ja muistelisin että silloin ei suositeltu että turistit lähtisivät näille paikallisten matkatoimistojen Kairo-retkille. Tällä suosituksella (tai ehkä jopa “kiellolla”) pyrittiin varmasti siihen että Aurinkomatkojen oma (ja kalliimpi) retki Kairoon saisi enemmän osallistujia, mutta varmasti mielessä oli myös turvallisuuskysymykset kun liikutaan yöllä pitkiä matkoja kaupunkien välillä.
Char says
Voih, no hyvä että kaikki sujui lopulta hyvin! Mekin mietimme ensin, että lähtisimme Kairoon Tjäreborgin omalla retkellä (turvallisuussyistä), mutta kun hinta paikallisessa matkatoimistossa ihan vastaavanlaiselle retkelle oli alle puolet halvempi, niin päätimme kokeilla, ja oikein mainiosti meni 🙂
Saana says
Tosi hienoja ja koskettavia kuvia! Ei kaiken tarvitse olla aina niin kiillotettua tässä blogimaailmassa. Kiitos tästä 🙂
Char says
Voi kiitos itsellesi sanoistasi 🙂 mukava kuulla!
NannaK says
Sä oot kyllä niin paras kuvaaja, aivan upeita ja niin rehellisiä kuvia 🙂 Kiva että toit muutakin kuin “kiillotettua” puolta esiin 🙂
Char says
Kiitos Nanna, aivan ihana kuulla! Ja ihan ilomielin kuvaan vaikka mitä roskaa 😀 Toivon kuitenkin, etten saata Kairoa tai Egyptiä mitenkään huonoon valoon, ovat ehdottomasti käymisen arvoisia kohteita ja matka oli yksi parhaimmista!
Sara says
Superfina bilder! Önskar att jag sku ha orkat ta lite fler bilder då vi var till Kairo. Men tyvärr mådde jag INTE bra. Låg i bussens wc och spydde hela den där natten det tog att åka från Hurghada till Kairo. Det var INTE roligt alls! Den värsta bussresa jag nånsin gjort.. fyydå!
Char says
Oj nejj, kommer ihåg att ja läst det från din blogg. Stackars dig! Bussresan var inte så trevlig annars heller, så det måste ha varit rena rama mardrömmen för dig 🙁 Hoppas du ändå fick något ut av Kairo!
Sara says
Det va nog lite av en mardrömsresa jo :/ Men jag ångrar absolut INTE att jag ändå åkte med! Jag skulle SÅ ha ångrat det eftersom alla andra åkte dit ändå.
Heidi says
Minäkin ihailen täällä kuviasi. Nämä sinun matkapostauksesi ovat kyllä aina jotain niin mukavaa katsottavaa ja luettavaa. Kiva nähdä aidompaa elämää turistikohteiden ulkopuolelta. Olen haaveillut Egyptiin matkailusta siitä lähtien, kun koulun historian tunneilla kerrottiin faaraoista… Odotan niiiin innolla kuviasi pyramideista!
Mitä mieltä muuten olet siitä, että soveltuisiko Hurghada miten hyvin häämatkalaisille? 🙂
Char says
Hmm, riippuu ihan mitä häämatkaltaan haluaa 🙂 ehdottomasti voisin kuvitella lähteväni Egyptiin vaikka häämatkalle, mutta ehkä hieman toiseen kohteeseen kuin nyt (enemmän omaa rauhaa, ei keskelle turistikohdetta). Snorklaus, meriretket, Giftunin saari ja toisaalta maan historia, Kairo, pyramidit ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia!
Hanna says
Upeita kuvia. Eikö vaan, kyllä Kairon retki ehdottomasti kannattaa tehdä! 🙂
En varmaan koskaan unohda kaikkea sitä mitä Kairossa näin. Jotenkin koskettavaa ja silmiä avaavaa.
Riikka says
Näyttää niin mukavalta kun veraa tänne lumiseen Suomeen 🙂
aiai says
Näitä utuisia kuvia katsellessa, ja varsinkin tuota roskaista jokea, ymmärtää hyvin turistien arvostavan Suomessa puhtautta ja raikasta ilmaa. Me pidetään näitä itsestään selvinä. Jokaisella suurkaupungilla on ne nurjatkin puolensa, mutta uskon Kairolla olleen teille näyttää myös jotain unohtumatonta. Matkailu avartaa, eikös!