Piipahdin eilisen kahvittelun jälkeen Stockmannin alessa ja bongasin eräät mustavalkoraidalliset ihanuudet -40% kasasta. Niin Pariisin kuin New Yorkin reissulla kävin...
Aloitetaan vaikka ihan ylhäältä. Kaapin päälle ostettiin valkoinen lasilevy, olisikohan ollut 20 euron paikkeilla ja ehdottomasti hintansa väärti! Lasin...
Jep, siinä se nyt on. Nimittäin makuuhuoneen uusi kaappi. Kyse on jo olohuoneenkin puolelta löytyvästä Ikean Bestå -sarjasta, tällä kertaa...
Hieman blogihiljaisuutta täällä suunnalla, sillä sisustus- ja siivousviikonloppu on alkanut vauhdikkaasti pienellä makuuhuoneen muutoksella. Säilytystila on hieman kortilla meidän...
Ihanaa, tänään onkin jo “perjantai”. Vuoden ensimmäinen viikko on ollut varsin työntäyteinen ja täynnä yhtä jos toista palaveria, joten...
Niin se vuosi taas vaihtui, joten ajattelin, että hyvä tapa hyvästellä kulunut vuosi olisi tehdä pieni katselmus taaksepäin. Vuosi sitten kokosin...
Nyt se satoi, tai oikeastaan myrskysi alas, nimittäin kunnon ensilumi täällä Helsingissä: Kameraa ei ollut matkassa mukana, joten päätin hieman...
Ainoa -blogin Tuulia kyseli hieman YSL Belle Du Jourista: Voi että, YSL:n ihana clutch! Olen haaveillut tuosta jo kauan, joten...
Vaikka ollaankin jo vuoden 2012 puolella, ajattelin hypätä vielä hetkeksi vuodenvaihteen toiselle puolelle, eli eilisillan asusteisiin. Ja ihan oikein...