Olen koko viikon viilettänyt menemään sateisessa syyssäässä, mutta kuten edellisessä postauksessa jo valittelinkin, alkaa sää kohta olla liian vilpoinen kipitelläkseen ballerinoissa.. Monet ovatkin kyselleet mitä “väliajankenkiä” käytän ballerinojen ja nahkasaappaiden välillä – nilkkureita!
Kaivoinkin juuri suosikkinilkkurini kaapista esille, mutta koska niissä on hitusen korkoa, eikä murtunut nilkkani ole vielä oikein parantunut, voi olla, että matalemmat versiot olisi nyt kohdillaan.. Joten ajattelin hieman kurkistaa yhteistyökumppani Spartoon Nilkkurit -valkoimaan, mitä ihania kenkiä heillä onkaan tarjolla:
1. Geoxin Marian Lap 2. Costa Costan Juvina 3. Geox Marian Stiv Zip 4. JB Martinin Audace 5. Costa Costan Juvina Asphalte 6. Costa Costan Selvianat 7. Wondersin Sarah
Arkikäytössä olevissa nilkkureissa minulle tärkeää on matala korko, naisellisen siro malli, eikä liikaa yksityiskohtia sun muita härpäkkeitä. Nro 2. 5. ja 6. näyttävät juuri siltä mitä olin hakemassakin! Ja eh, vaikka juuri höpötin ihan korottomista nilkkureista, niin osui silmääni pari niin kaunista korollista versiota, etten voinut jättää niitä kollaasista poiskaan! Tosin korollisista nro 1. ja 3. ovat Geox -merkkiset, josta kerrotaan näin:
1990-luvulla perustettu kenkämerkki on erikoistunut kävelykenkien valmistukseen. Geox erottuu joukosta kuuluisalla kumipohjallaan, jonka ansiosta jalka hengittää kengän sisällä. Tämä kenkämaailman mullistanut tekniikka sai alkunsa viitisenkymmentä vuotta sitten markkinoille tulleista kumipohjista. Täysin vedenpitävissä pohjissa oli yksi huomattava vajaavaisuus: jalat eivät hengittäneet kumipohjissa.
Muistuttaa kovasti omia suosikkinilkkureitani, joiden vedenkestäviä kumipohjia rakastan. Täydelliset syyskengät! Lisäksi kumimainen pohja sekä korko joustaa hieman kävellessä, tehden askeleista pehmeämpiä. Ihan mahti ostokset, vielä kun saisi ne jalkaankin!
Har strövat omkring i blöta höstvädret i mina ballerinor, men som sagt så börjar det småningom bli lite för kyligt för dem. Många har undrat vilka slags skor jag använder mellan ballerinor och stövlar, och det är ju stövletter! Mina favoritpar har lite klack, så vet inte om jag kan använda dem nu när min vrist ännu är sjuk.. Så jag beslöt mig för att surffa lite omkring på min samarbetskumpan, Spartoos, nätsida. Och vilka godingar jag hittade! Egentligen sökte jag ju efter stövletter utan klack, men kunde inte låta bli att förtjusa mig litegrann in några med klack också. De är dessutom av märket Geox, vars gummibotten är såväl vattentätt som att det andas. Perfekta höstskor alltså!
Alexa says
Suosittelen Wonderseja 110 % ! Kävelin eilen Wondersejen nilkkureilla yli 12h eikä tuntunut oikeasti missään. Aivan mieletön hintalaatu-suhde.
xx A
Char says
Oh, sun Wondersit ovat niin upeat! Ja kiva kuulla, että heidän tyyli ja mukavuus -imago pitää paikkansa 🙂 Omat nilkkurini ovat Camperin ja älyttömän mukavat nekin! Tallustelin niillä ristiin rastiin Pariisissa, muilla kengillä jalkani olisivat varmaan kuolleet!
johanna says
Wonderseissa on ihana lesti!
Itselläni on saman merkin nilkkurit 7 cm korolla ja niillä on melkein yhtä mukava kävellä kuin balleriinoilla.
Niina says
Täälläkin on täydelliset nilkkurit hakusessa. Hyvin samantyylisistä itsekin tykkään. Nro 3 on erittäin ihastuttava, tosin tuollaisella korolla saattaisin lentää persuksilleni ulkona. 😀
Char says
Heh, varmaan minäkin! 😀 Onneksi nilkkani kanssa tuollaiset jää samantien vain haaveeksi..
Sara says
Jag gillar 6:an, den är väldigt mycket i min smak 🙂 Mina stövletter börjar nog sjunga på sista versen, jag har haft dem i säkert 7 år. Men eftersom jag satsade på äkta dyra läderstövletter då, så har de också hållit sig så pass länge 🙂
Char says
Oj, 7 år, wau! Men bra kvalitets skor skall ju hålla länge 🙂
Elena says
Moikka, mä olen kanssa ollu jo muutaman kerran kenkäostoksilla ja katsonut samantyyppisia malleja kuin nuo 2, 5 ja 6, MUTTA en ole vieläkään ostanut, koska en tiedä minkä kanssa käyttäisin niitä. Farkut kävisi, joo, hame ei mielestäni niinkään hyvin, koska tollaisissa matalissa kengissä, joissa pitkä kärki, niin tuntuu että oma 38,5 kokoinen jalka näyttää valtavalta!! Tiedän, että sulla on pienempi koko, mutta heitätkö vinkin, minkä kanssa ajattelit käyttää noita? 🙂
Char says
Itse ajattelin ihan mustien ns. pukuhousujen ja tummien pilli-farkkujen kanssa käyttää. Yritin etsiä erimerkkikuvaakin, mutta ei löytynyt.. Lisään tähän, jos sellaiseen törmään, niin saan visioni paremmin esitettyä 🙂 Ja voi olla, että ne tosiaan näyttävät hieman erilaisilta isommassa koossa, hmm.
Annis says
Tuollaiset lyhyet nilkkurit joissa on korkoa ei minusta kyllä sovi kenellekkään, tulee mieleen venakkomuoti. 😀
Char says
Höhö, itse tykkäisin taas pitkien housujen/farkkujen kanssa käyttää 😀
Piiti says
Täällä myös hakusessa uudet nilkkurit, kun tuntuu siltä, että ballerinoilla ei enää kauaa viitsi kulkea. Mistään ei vaan tunnu löytyvän kivoja arkinilkkureita, jossa olisi vain vähän korkoa :/ Ja niiden pitäisi istua myös farkkujen kanssa. Metsästys jatkukoon(luultavasti siihen asti, kunnes on jo saapaskelit)! 🙂
Char says
Toivottavasti löydät etsimäsi 🙂 jos ei, niin eiköhän ne saapaskelit jo kohta ole täällä!
Night at Vogue says
Nilkkurit ja saappaat hakusessa itsellä myös, mutta jotenkin tuntuu että olen myöhässä, kaupoissa tuntui olevan jo loppu oma koko 🙁
http://www.nightatvogue.com
Char says
Voi höh 🙁 Joskus koot tosiaan hupenevat nopeasti..
Ines says
Oooooh toi 5.!!!! Toi uppos muhun!