Kaivelin hieman arkistojani ja löysin hieman vanhoja pohjapiirroksia funkistyylisestä kerrostalostamme. Koska vanhassa versiossa oli vaikka mitä ammeita sun muita, niinpä taiteilin teille suuntaa-antavan pohjakuvan meidän pienestä kerrostalokaksiosta. Kaksiossamme on huimat 36 neliötä ja pohjakuva näyttää jokseenkin tältä:
Mittakaavassa tekeleeni ei ole, varsinkaan nuo huonekalut, mutta piirsin ne nyt sinne hieman selkeyttämään missä mikäkin on. Eli olohuonetta työpöydän kera ja pieni vielä esittelyä kaipaava avokeittiönurkkaus:
Ja eteisen ja vastarempatun kylpyhuoneen lisäksi makuuhuone vaatekaappirivistöneen:
Ettäs semmoinen koppero meillä, mutta rakastan sen jokaista millimetriä. Asuntoa ostaessa meille oli tärkeää itse alueen lisäksi se, että talo olisi vanha ja asunto valoisa. Plussaa oli syvät ikkunalaudat ja miltei 3 metrin huoneenkorkeus! Niihin en kyllästy sitten millään. Jos jotain muuttaisin, niin toivoisin suurempaa avokeittiötä ja paikkaa kunnon ruokailuryhmälle sekä sen parvekkeen! No, sitten seuraavassa kodissa 😉
Kerrostalomme on suunnitellut arkkitehti joka keskittyi erityisesti helsinkiläiseen asuinrakennusarkkitehtuuriin. Talo on rakennettu vuonna 1938 ja on tänäpäivänä suojeltu, sillä se Helsingin Kaupunginmuseon mukaan kaupunkikuvallisesti arvokas rakennus. Rakennuksen arkkutehtuuri yksityiskohtineen on harkittua ja viimeisteltyä ja talo on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan. Lisäksi rakennukseen liittyy merkittäviä paikallis- ja kaavahistoriallisia arvoja, eli taloa ei saa purkaa tai muutenkaan muutella sen julkisivua.
Grävde lite i mina arkiv och hittade lite gamla bottenlösningar på vår lägenhet, eller egentligen på hela huset. Bestämde mig sedan för att uppdatera den gamla lösningen med badkar och allting till hur det ungefär ser ut nu för tillfället. Skissade in lite möbler, så att det skulle vara lättare att tolka var allting ligger. Så en liten tvåa på 36 m2 har vi och älskar varenda millimeter av den. Då vi skulle köpa lägenhet prioriterade vi (förutom läget) det att huset var gammalt och lägenheten ljus. Ett stort plus var djupa fönsterbräderna och rumshöjden på nästan 3 meter! Det ända jag saknar är ett rymligare kök, plats för ett ordentligt matbord samt en balkong. Kanske sen i nästa lägenheten 😉
Hanna says
Ni har det så fint i er lägenhet! Jag älskar love-kudden från day. I vilket program har du skissat bottenplanen? Vi skall snart flytta så det skulle vara roligt att skissa upp lite olika möbelplaceringsvarianter!
Char says
Oj, tack Hanna! Day dynan är nog min favorit också 🙂 Och bottenplanen har jag ritat i Photoshop, men tycker nog att det finns lite enklare program för att skissa bottenplaner på nätet?
Ankan says
Jag undrar också var man kunde skissa lite, vi har ju också själva möbleringen kvar :D. Tur att ni också har liten lägenhet, jag plockar massor med inspiration av dig! 😀
Char says
Själv skissade jag helt med Photoshop, men tycker att det på nätet finns olika program att skissa bottenplaner med? Och ni har ju större lägenhet än vi, avis 🙂 Hoppas ni snart får flytta in, så blir vi grannar!
Ankan says
Hittade: http://www.floorplanner.com ganska bra program, man kan t.om. stoppa in djur !? 😛
Char says
Hah, näe va tufft! Skall du placera in “hästen” nånstans? 😀
Tiina says
Musta alkaa tuntua, että teidän kotinne on kuvattu johonkin lehteen, koska pihtaat keittiö- ja kylppärikuvia. ;D Heh… Olisi vaan niiin kiva nähdä kokonaisuutta. 🙂 Mulla on (asun yksin) avokeittiöllinen 42 neliön kaksio (ja iso partsi, iso plussa näin kesäisin varsinkin) ja välillä sitä haaveilee että olispa enemmän tilaa. Mutta kyllähän tuo oikeasti riittää yhdelle. Nyt on mietintämyssyssä etätyöt ja pieni asunto tuo kyllä siinä kohtaa haasteita, koska haluaisin kunnollisen, toimivan työpisteen, iso pöytä jne. Pitää harkita tarkkaan ja mittailla kämppääkin, ettei tule sitten tilannetta että jos teen töitä kotona niin tuntuu että on ahdasta kuin komerossa.
Char says
😀 Ei ikävä kyllä ole kuvattu minnekään. Kylppäripostausta löytyy tästä linkistä, ennen ja jälkeen rempan kuvia kokonaisuudesta:
http://charandthecity.indiedays.com/2011/03/13/kylpyhuone-ennen-ja-jalkeen-remontin/
Miniavokeittiö vain uupuu, sillä en ole inspiroitunut sen kuvaamisesta, mutta syksyllä tulee esittelyä, kun teemme sille hieman pieniä muutoksia 🙂
Ja parveke on kyllä niin iso plussa kesäisin, pakko kyllä saada seuraavaan asuntoon. Ja tsemppiä etätyö-haasteille, toivottavasti saat kaiken sumplittua!
Tiina says
Hui, olenkin kokonaan missannut tuon kylppäripostauksen.
Ei voi muuta sanoa kuin vau, näyttää hävyttömän hyvältä! 🙂
Char says
Oi, voi kiitos 🙂 toimii kyllä kuin unelma, verrattuna siihen entiseen!
L says
Ihana asunto! Tuollaisesta tyylistä itsekin pidän sisustuksessa. Eikö teillä siis tällä hetkellä ole olenkaan keittiönpöytää tai mitään ruokapöytää/ruokailuryhmää missä syötte? (:
Char says
Ei mitään kunnollista ruokapöytää/ruokapöytäryhmää, mutta periaatteessa työpöytä on aika monitoimipöytä, sen äärellä joskus syön ja toimii myös sivupöytänä, kun laittaa läppärin laatikkoon piiloon 🙂 Lisäksi sohvapöytä on suht. korkea ja suuri, eli siihen voi levittää illanistujaisten purtavat ja avokeittiöstä löytyy pieni taso, jonka äärellä voi istua baarituolissa. Mutta kaipaan kyllä sitä kunnollista pöytää, jonka voisi oikeasti kattaa!
Stämningsfullt says
Så fint! Vad härligt att ha så hög takhöjd, det gör verkligen stor skilland! Inte bara att det är vackert utan att rummen känns mycket luftigare och större också. Önskar att vi också hade det 🙂
/ Vanja.
Char says
Tror att takhöjden räddar vår lägenhet, för om den skulle vara i ett nyare hus med mindre fönster och lägre tak, så skulle den definitivt kännas mycket mindre. En orsak varför jag älskar gamla hus! Har bott även i några lägenheter från 1920 -talet, ah!
wikke says
Teidän asunto on kyllä loistava esimerkki siitä, miten pienestäkin kämpästä voi saada toimivan! Mekin asumme miehen kanssa vain 35 neliön yksiössä, ja hienosti ollaan jo vuosi pärjätty, tarvitaan vain hyvin suunnitellut tilaratkaisut. Kiitos kun jaat kauniin kotisi lukijoiden kanssa 🙂
Char says
Voi kiitos kauniista sanoistasi Wikke! 36 neliössä pärjää oikein mukavasti, meilläkin reilu 1,5 vuotta nyt takana, mutta toki se 20 lisäneliötä edes tekisi aikalailla ihmeitä 🙂 Mutta kun neliöhinnat ovat mitä ovat, niin en valita.
Minä vain says
anteeksi, kun kysymykseni poikkeaa postauksen aiheesta.. mulle pääsi käymään niin, että tilaamani burberry brit -trenssin materiaali yllätti minut aika tavalla. se on 100% polyesteria, eikä sitä voi palauttaa, koska se on ebaysta. noh… minkä kanssa mun kannattaa tuota “sadetakkia” käyttää? ainoastaanko märällä kelillä, siihenhän se on tavallaan tarkoitettu.. takki on 100% polyesteria ulkopinnoilta, ja siinä tuli hauska pussi mukana, johon takin saa sujautettua. onko tuttu? mitä laukkuvalintoja suosittelisit? nahkaa? canvas vuittoneita? ääh. kyllä meni vaikeeks. entäs kengät? 🙂 kysyn sulta, kun oot tuollainen burberry chic lady 😉
ania says
Hei, en ole Char, mutta vastailen kuitenkin. Noita Burberryn sadetakkitrenssejä, musta ja beige, on melkein joka Hulluilla Päivillä (Stocka) myynnissä parinsadan euron hintaan. Toivottavasti et maksanut omastasi enempää. Polyesterihän ei kauheasti hengitä, ja ko. takki on todellakin enemmän sadetakki kuin… Pue joku ohut neule alle, niin on miellyttävämpi käyttää. Ja voit todellakin pitää muillakin kuin sadekeleillä. Varsinkin nettiostoksissa kannattaa tutustua kauppaehtojen lisäksi tuotteen tietoihin yksityiskohtaisesti ja vaatteissa ja asusteissa erityisesti materiaaleihin, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Char jatkakoon…
Minä vain says
mä maksoin ihan omaa tyhmyyttäni takista kyllä enemmän, kuin tuon pari sataa. 🙁 mutta niistä laukku- ja kenkävalinnoista olisin tiedustellut.
while says
Asunnossanne on niin ihana tunnelma ja sävymaailma, aikalailla tuollaista omaankin kotiin haluaisin, täytyy katsoa mitä uuteen asuntoon pääse toteuttamaan… Ja olen niin kateellinen noista syvistä ikkunalaudoista, ne on jotain sellaista, mitä ehdottomasti joskus vielä haluaisin omaan kotiin 🙂
Char says
Yritän pitää pienen kotimme sisustuksen mahdollisimman avarana, vaaleana ja selkeänä, mutta uskon että sisustaisin suuremmankin asunnon aika samalla tyylillä. Niin ja onnea uudesta asunnosta 🙂 ja toivottavasti vielä jossain asunnossa saat unelmiesi ikkunalaudat!
S says
Aivan ihana asunto! Olen aiemminkin kuolannut tyylikkään ja hyvän sisustustyylisi perään! Kuvat ovat upeita, ja niitä on kiva katsella 🙂 Löysin blogisi vasta hiljattain, ja täytyy kyllä sanoa, että olen jäänyt aivan koukkuun.. 🙂 odottelen innolla lisää upeita sisustuspostauksia, vaikka tietysti ihastelen myös kauniita vaatteitasi 🙂 Kiitos, olet pelastanut monta tylsää työpäivääni!
Char says
Oi miten ihanaa kuulla, kiitos S! Ja eiköhän taas syksyn lähestyessä sisustuskärpänen taas purase ja sisustuspostauksia taas pukkaa, kun saa olla kotona nauttimassa pimenevistä illoista 🙂 kesällä sitä on jotenkin kokoajan ulkosalla ja menossa.
Maryah says
Ihana kyllä tuo teidän asunto! Niinkuin aikaisemmat kotisikin joista olet kuvamateriaalia jakanut!
Vanhemmissa asunnoissa on se etunsa että pieni määrä neliöitä on osattu yleensä jakaa järkevästi ja tehokkaasti. Asuin muinoin ex-mieheni ja 2 koiran (plus muut pikkuiset ötöt) kanssa 36neliöisessä asunnossa, jossa kaiken kukkuraksi oli parveke ja vaatehuone (ilman parveketta ahdistuisin pienessä kerrostaloasunnossa). Aivan ihana! Vuokra toki oli kamala sillä oli käytännössä Jyväskylän keskustassa, mutta kyllä se on kaikki asunnot hakannut missä olen ehtinyt asumaan. Remontoitu oli, mutta ennenkaikkea tuo neliöiden käyttö oli neroa!
Uudet asunnot ovat todella väljiä, ja suunniteltu niin että sopivat liikuntarajoitteisille. Toisaalta hyvä, mutta ihan hirveä määrä neliöitä menee hukkaan. Vaikka nykyisen mieheni omistusasunto, jonka lattioita kanssa olen kuluttamassa, on iso neliömäärältään, on neliöt kadonneet kummasti käytävälle ym “turhaan”. Iso seurusteluun sopiva tupakeittiö/olohuone on kiva ja väljä, mutta makuuhuoneet ja vaatehuone suht pieniä tämänkokoiseen asuntoon. Normaalia suurempi huonekorkeus sitten onkin iso plussa eteiskäytävää lukuunottamatta (johtunee koneellisesta ilmanvaihdosta). Mutta nuo hukatut neliöt kerran jos toisenkin tympäisevät, kun niille kuitenkin käyttöä olisi. 🙂
Korkeat huoneet ja syvät ikkuna”laudat” ovat ihanat! Ihana istahtaa ikkunalaudalle lukemaan uutta lehteä kahvin kanssa ja katsella samalla mitä ulkona tapahtuu. 😉 Muutenkin oikeasti vanhoissa rakennuksissa on sitä jotain.. *huokailee ja haikailee*
Sitten asiasta toiseen..tämä ei kyllä mitenkään liity asiaan, vaan laukkuihin. Onko sulla joku näppärä kikka tavaroiden siirtoon laukusta toiseen.. Siis lähinnä tarkoitan sitä, että heitätkö vaan tavarat laukusta toiseen, vai onko sinulla joku pussukka laukussa missä kaikki kulkee, vai mitä? Laukkuja on itselläni vaikka ja kuinka, ja vaihtelisinkin käytössä olevia laukkuja, mutta jotenkin tavaran siirto laukusta toiseen tuntuu aina niin ärsyttävän tyhmältä puuhalta että sitten sitä kulkee jopa viikot saman laukun kanssa (tylsää?)…kun siellä laukussa yleensä kulkee aina se puoli omaisuutta, ja jos laukkua vaihdat, todennäköisesti jää vahingossa avaimet tms toiseen laukkuun. 😀
Jonkinlaista postausta laukkujen huollosta/hoidosta olisi kiva kanssa lukea. “Laukun kunnossapitorutiinit” -tyyppistä. 🙂
Koo says
Asuntonne näyttää kuvissa yllättävän tilavalta todelliseen kokoonsa nähden, joten pohja on varmasti toimiva. Todella kaunis ja valoisa asunto! 🙂
Char says
Kiitos Koo 🙂 Ja no, ei se mikään huikean tilava ole, mutta ihan kiva kuitenkin. En tiedä, saakohan kuvista tilavamman mielikuvan kuin livenä, pitääpi ehkä videoida joskus koti!
Anne says
Asun itse uudessa saman kokoisessa yksiössä jossa on vain yksi iso tila jaettuna keittiöön/makkariin/olkkariin, ottaisin totisesti vanhan mallisen asunnon mieluummin jolloin saisin erillisen makuuhuoneen. Omassa asunnossa harmittaa avokeittiö, ruokapöydän paikkaa ei voi mielestäni muualle ajatellakaan kun lähes keskelle huonetta kaapistojen lähettyville.
Asuntonne sisustus on todella passeli neliöihinne eli se näyttää hyvinkin väljältä, ja niin tyylikkäältä.
Char says
Voi kiitos Anne! Täytyy kyllä sanoa, että itse haaveilisin, että asunto olisi hituisen avoimempi, ja jos neliöitä olisi enemmän tai tavaroita/säilytystilatarpeita vähemmän, niin avaisin kyllä makuuhuoneen ja olohuoneen välistä seinää hieman 🙂 Kokonaan avoimissa asunnoissa on kyllä haasteensa, niin huonekalujen kuin tilojen rajaamisen suhteen.
jenni says
Miltä tuo Kartellin kattolamppu näyttää? 🙂 Tee postaus siitä!! 🙂
Char says
Laatikosta löytyy Gé, josta löytyy pientä vilausta tästä postauksesta:
http://charandthecity.indiedays.com/2011/03/30/kartell-sneak-peek/
Parempaa esittelyä tulee sitten syksyllä kun lamppu on katossa 🙂
muffinaround.com says
Oj tänk att ni och era kamor ryms på så liten yta! Vi bor nu på närmare 70 m2 och t.o.m. det känns litet ibland. Men vi började ju på 28 m2, sen var vår lilla tvåa i Majstranden typ 43 m2. Det var nog hurja litet men min tavaramängd! =)
Hoppas vi sku få komma och hälsa på er någon gång, och testa min Enni-allergi =)
Kram!
Char says
Nå ryms och ryms, måste nog bli av med en helt del saker få vi flyttade in och får nog se till att inte shoppa för mycket, eller då måste nån gammal sak flyga ut 🙂 Värst var det nog då jag flyttade från närmare 90m2 till 25m2 😀
Och ja, välkomna! Vi har flängt en massa på lande och sen har Enni varit mycket hos mina föräldrar och skötas, men månne vi inte alla är hemma snart igen 🙂 Måste höras!
muffinaround.com says
Jo vi drömmer ju fortfarande om hunden. Men vi drömmer också om huset. Förrän vi har huset så ids vi inte ta hunden. Men hoppas drömmarna blir sanna någon dag 🙂
Jo ja har också bott på Drumsö i 24 m2. Måste ha ett loft där jag sov, men det rymdes också liten bäddsoffa, soffbord, tv-bord, datorbord, bokhylla och relativt stort matbord. Det var nog en tilaihme 🙂
Char says
Oh, HUS! Håller tummarna för er för båda sakerna 🙂 Och vissa lägenheter är nog såna tilaihmeitä, medans andra inte fungerar alls..!
Cassie says
Ihana koti teillä – voisin katsoa kuvia ikuisuuden :). Mielenkiintoni herätti tuo vaatekaappisi kenkien säilytyssysteemi. Oletko ostanut pelkkiä kenkähyllyjä jostakin (Ikea?) vai miten juttu toimii? Itsekin kaipaisin juuri tuon tapaisen hyllyjärjestelmän kengille.
Char says
Kyseessä on Ikean vaatekaappisysteemi, johon saa valitse sisusteet itse 🙂 Tässä laajempaa postausta kuvineen ja lisätietoineen:
http://charandthecity.indiedays.com/2010/02/15/kurkistus-vaatekaappeihin/
Suvi says
Ihana koti, oon saanut tästä teidän kämpästä kauheasti vinkkejä oman asunnon sisustukseen. Meilläkin on nimittäin 36 neliöinen kaksio ja veikkaan että aika lähellä teitä, ellei jopa samalla kadulla… meillä on nimittäin samat patterit, ikkunat, rakennusvuosi ja muut funkiselementit 😀
Ja vielä pakko vinkkaa tästä ohjelmasta, ihan paras pohjapiirrosten suunnitteluun: http://floorplanner.com/
Char says
Hei mahdollinen naapuri 🙂 Tällä kadulla on tosiaan useita tämäntyylisiä taloja, eli ei ole laisinkaan mahdotonta! Täsmääkö pohjakuva? Paria erilaista kaksiomallia pitäisi löytyä, ainakin tästä talosta vanhojen piirustuksien mukaan. Ja hei, kiitos vinkistä!
Jessica says
Hej Char! Tack för en väldigt vacker och inspirerande blogg, du driver den definitivt bästa inredningsbloggen jag nånsin besökt,du ska fortsätta i samma stil! 🙂 Ja blir alltmer sugen på att flytta till stan när jag ser bilder på er bostad,vi har meningen med min sambo att flytta från Esbo till Hs:fors denna höst ifall vi hittar en förmånlig hyresbostad i centrum, men de e nog lättare sagt än gjort… De e så svårt, ännu när man e ganska selektiv med läge/utrymme/utseende.. Ert verkar nog så perfekt, en passligt liten, men ändå passligt rymmlig för två. Ha en skön sensommar och påbörjande höst! kram. Jessica
Char says
Hej Jessica!
Oj, tusen tack för din härliga kommentar! Och skall försöka fortsätta i samma stil, om inte ännu bättre 😉
Och det kan faktist vara rätt så svårt att hitta en hyreslägenhet i centrum, speciellt då man vill att den är i gott skick och allt. Men hoppas ni hittar det ni söker efter! Lönar sig att vara ute i god tid, för på hösten flyttar ju alla som börjar studera in till stan, så kan löna sig att söka redan nu på sommaren (många blir ju lediga på våren, om studierna tar slut!). Och sen kan jag ännu tipsa på att förutom söka på etuovi och oikotie, så att lägga en annons i t.ex. Kyrkpressen! Och har själv hittat lägenheter åt kompisar med att skriva om det i Facebook! Det finns nästan alltid nån som känner nån som hyr ut sin lägenhet eller så 😉
elina/heartbeats says
Oi, pakko kysyä että onko nuo Kartellin yö/sivupöydät mitkä teillä on sängyn vieressä? 🙂 Vai mistä ne ovat? Tuollainen huomaamaton taso kun olisi niin kätevä!
Char says
Ovat 🙂 Kartellin Jolly -pöydät!
Aune says
teillä näyttää aivan upealle!
Char says
Voi kiitos kaunis Aune 🙂
Salla says
ihania kuvia! Omakin remppa lähestyy, tästä saa mahtavia vinkkejä.
Onko makuuhuoneen yöpöytä muuten Kartellin?
Char says
Hei Salla 🙂 Juu on, Kartellin Jolly -pöydät 🙂
Salla says
Ja niinhän ne olivatkin, olisi voinut lukea edellisiä kommentteja : )
Char says
😀 No ei se mitään 🙂
piu says
Teidän koti näyttää niin ihanalta ja raikkaalta. Mutta missä teidän romut on?! Vai eikö niitä vain kuvata? 😉 Meillä pitää löytyä paikka miehen jäkiskamoille, levällään oleville kouluprojekteille ynnä muulle epäsiistille. Neliöitä on yli 50 ja kaappitilaa mielestäni kohtuullisen paljon, mutta siitä huolimatta kaapit pursuaa yli. Ollaankohan me sit vaan hamstereita?
Char says
Mitään turhaa meillä ei säästetä ja jos on säästämisen arvoista tavaraa, niin sitten sille tehdään tilaa 🙂 Kyllä esim. minun lehdet seilaavat ympäriinsä sun muuta, mutta siivotessa ne voi sitten järjestää omille paikoilleen. Koti pysyy helpommin siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa ja mieluiten säilytystilaa joka on suljettujen ovien takana.
Toki kun kyse on näin pienestä kodista missä on rajallisesti säilytystilaa, niin sitten pitää vain priorisoida tavaroitaan, kaikkea ei voi säästää 🙁 Jos meillä olisi ollut enemmän omaisuutta, esim. juuri harrastuksien tms. muodossa, niin sitten olisi pitänyt etsiä asunto niitten tarpeiden mukaan. Me kummatkin muutimme pienistä yksiöistä, joten tiesimme mahtuvamme hyvin tähän kotiin 🙂
Kerran muutin liki 90 neliöisestä asunnosta 25 neliöiseen, ja oi sitä tavaran määrää, kun vanhassa oli sekä työ- että vierashuoneessa oli rivillinen kaappitilaa! Jotenkin sitä tavaraa vain kertyi siihen asuntoon.. Nyt on pakko pysyä tiukkana!
emmiina says
Hei! Onpas todella inspiroiva sisustus, tiedät tyylini paremmin kuin itsekään olen tiennyt! 🙂 erityisesti kiinnitin huomiota noihin olohuoneen kirkkaisiin pöytälamppuihin, mistä lienevät kotoisin?
Char says
Olohuoneen pöytävalaisimet ovat Kartellin. Suurempi on Bourgie ja pienempi nimeltä Take 🙂 Kartellin myymälä löytyy Helsingistä Erottajalta ja Kartellin tuotteita myydään myös (ainakin keskustan) Stockmannilla (ja heidän verkkokaupassaan ;)). Ja oi, tiedän tunteen kun noin käy ja kiva jos minun sisustuksista saa pienen inspiraationkipinän tai jotain!