Avomieheni syntymäpäiviä on tapana viettää heidän kesämökillään, joten pienet puutarhajuhlat olisi tarkoitus järjestää myös tänäkesänä heidän mökin pihalleen. Aikaisempina vuosina...
Eilen juhlimme vielä hieman jälkijunassa avomieheni veljen avovaimon syntymäpäivää ja samalla äitienpäivää avomieheni perheen kesken. Ohjelmaan kuului niin kahvittelua,...
On jo kulunut useita kuukausia siitä kun päätin Sukkahousut testiin -postauksen yhteydessä hankkia ensimmäiset Wolfordini ja pistää ne toden teolla...
Näin vaatekaappi aiheilla kun ollaan, niin muistelin että ainakin Kevään tyylin 10 kulmakiveä -postausta on toivottu, joten sellaista voisinkin väsätä...
Kevät on vihdoinkin täällä! Tälle viikolle on luvattu ihanat 15-20 astetta ja aurinkoa, ahh! Jotenkin en kuitenkaan ole vielä...
Tämä päivä ollaan vietetty ulkosalla, auringon alla, syöty jäätelöä (Ennikin!), istuttu puistossa, ulkoilutettu aurikolaseja ja vaan kävelty 🙂 ihanan...
Hanna kyselikin synttäripostauksessa näkyvän Thomas Sabon mustavalkoisen paperikassin bongattuaan olinko saanut jotain uusia Sabo ihanuuksia lahjaksi? Ja kyllä, en...
Koira taitaapi olla kotosalla: Ainakin ruokakupilla on jotain elämää: Eikä meillä edes tarvita tiskikonetta, sen verran tehokas on tuo...
Olohuoneessa jää sohvan ja työpöydän väliin pieni tyhjä kulma, johon olen jo pitkän aikaa kaivannut jotain laskutilaa esim. lehdille,...